Fantasia rope

Ajattelin herättää tämän pelin henkiin nyt kun uusi sivusto on perustettu.
Säännöt ovat yksinkertaiset. Luo itsellesi hahmo lomakkeen mukaan ja ala roolaamaan. Hahmosi voi olla minkälainen otus tahansa esim. ihminen, kääpiö tai vaikka sarvikuono. Pelissä ei ole erikoisempaa tavoitetta vaan tarkoituksena on vain pitää hauskaa. Juoni kehittyy sitä mukaa kun pelataan.
Kunnia tämän pelin keksimisestä kuuluu Vallulle.

Hahmolomake:

Nimi:
Ikä:
Laji:
Ammatti/arvonimi:
Kaverit/alaiset:
Asuinpaikka:
Kyvyt:
Muuta:

Alanpa huvikseen pelaamaan, aa.fi:ssä en ikinä saanut aikaiseksi.

Nimi:Helbur Heinänkorsi
Ikä:86
Laji:Kääpiö
Ammatti/arvonimi:Seppä
Kaverit:Kääpiöt Yrbas Ylpeä, Mehmet Mahakas ja Ivar Iloinen.
Asuinpaikka:Lumivuoren sisään louhittu kääpiökaupunki.
Kyvyt:Vahva, nopea, hyvä heilauttelemaan kirvestään ilkeitä menninkäisiä kohti.
Muuta:Osaa soittaa haitaria.

Helbur hioi kirvestään ihaillen samalla sen terästä heijastuvaa valoa. Yhtäkkiä hän oli pudottaa kirveen varpailleen, kun kuului huuto:
-Menninkäiset hyökkäävät, menninkäiset hyökkäävät!
Menninkäiset olivat Lumivuoren seudun ilkeimpiä olentoja. Niiden huhuttiin siinneen vuosisatoja sitten örkkien ja vähäkääpiöiden liitosta, ja syntyhetkestään lähtien niissä oli palanut sammumaton vihan liekki kääpiöitä kohtaan.
Helbur nakkasi kirveen olalleen ja asteli portaat ylös vuoren varustukselle. Se käsitti koko vuoren ympäri rakennettuja ampumatasanteita, suojamuureja ja torneja. Hän näki miten katapultit laukaistiin kohti susillaan ratsastavia menninkäisiä. Satoja vihollisia kaatui, mutta niiden tilalle tuli kaksinkertainen määrä samanmoisia. Helbur juoksi alemmalle muurille portin viereen, puristi taistelukirvestä kädessään ja valmistautui kohtaamaan iljettävän menninkäislauman. Kääpiöt ampuivat palavia katapulttiammuksia menninkäisjoukkoon, laulattivat jousiaan niin että nuolet olivat loppua kesken, lähettivät taistelujoukkoja muurien ulkopuolelle, tekivät kaikkensa, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Portti rysähti rikki muurinmurtajan pamautuksesta ja menninkäiset ryntäsivät sisään. Helbur väisteli ja löi, hyppi ja iski niin kauan että oli yltä päältä tahmea verestä. Silloin hänen huomionsa herpaantui ja maassa makaava menninkäinen iski häntä viimeisillä voimillaan jalkaan. Helburin silmissä pimeni, ja kun toinen menninkäinen hyppäsi hänen päälleen, hän menetti tajuntansa.
-----------
Paikkapäivitystä
Menninkäiset asuvat siis Mustassa metsässä reilun 50 kilometrin päässä Lumivuoresta etelään.

Nimi: Galber Mumisia
Ikä: kukaan ei muista
Laji: ihminen
Ammatti: velho
Asuinpaikka: Musta metsä
Kaverit: metsässä elävät otukset
Kyvyt: osaa puhua eläimille ja kykenee lukemaan
ajatuksia
Muuta: Galber on hajamielinen, unelias ja mahdollisesti hieman hullu vanha ukkeli. Hän haluaa elää rauhassa mahdollisimman kaukana kaikista muista.

Galber säpsähti hereille kun terävä koputus ikkunaruutua vasten kantautui hänen korviinsa. "Kuka uskaltaa häiritä päivänokosiani?" hän mutisi kärtyisästi ja nousi vaivalloisesti ylös vuoteestaan.
Hän raahusti ikkunan luo ja avasi sen päästäen toisella puolella olevan variksen sisälle mökkiin. Lintu lennähti pöydän päälle ja alkoi raakkua kiivaaseen tahtiin räpytellen samalla siipiään.
Galber kuunteli tarkkaavaisesti lintua ja koitti peittää haukotuksensa, koska ei halunnut loukata variksen tunteita.
Kun lintu oli lopettanut hän antoi sille palan juustoa ja se lensi tyytyväisenä tiehensä avoimesta ikkunasta. Hetken mietittyään Galber puki kaavun ylleen ja nappasi seinältä tukevan tammisauvan. Sitten hän astui ovesta ulos metsään. "Tästä tulee vielä pitkä päivä" hän huokaisi.

Nimi: Grøm
Ikä: 32
Laji: Siivekäs kentauri
Asuinpaikka: Kielletty Laakso
Kyvyt: Siivet omaavat kentaurit pääsevät yleensä lentoon ensimmäistä kertaa 35-40 vuotiaina, mutta ahkeralla harjoittelulla ehkä aikaisemmin.
Muuta: Kiinnostunut laakson ulkopuolisesta elämästä, kuullut hirvittäviä tarinoita kaksijalkaisista olennoista.

Oli taas se aika vuosituhannesta, kun suuri verikuu ilmestyi öiselle taivaalle. Öy oli ainut, jona Grøm saattoi hiipiä laakson suulle, sillä vartijatkin olivat menneet suurelle aukealle palvomaan suurta kuuta kaikkien muiden kanssa. Grøm oli kerännyt mukaansa hedelmiä ja ottanut suuren paperikäärön, johon hän voisi luonnostella näkemiään kummajaisia. Laaksoon johtava sola ja puista roikkuvat köynnökset hoitivat kuun valossa punaisina. Sola avautui Mustan metsän perälle. Grøm haisteli hetken ilmaa, katseli ja kuunteli,mutta ei kuullut,haistanut tai nähnyt mitään epätavallista. "Tämä on pieni askel minulle, mutta suuri askel seikkailulle", toikaisten hän lähti kulkemaan puiden lomitse aina vain kauemmaksi kodistaan.

Nimi: Jorge "Jo" Suoiroton
Ikä: 19
Laji: Ihminen
Ammatti/arvonimi: Nuorisorikollinen
Kaverit/alaiset: Oma katujenginsä, johon kuuluu hänen lisäkseen Iggy "Iso I", Hektor "Gunman", Paty "Pippuri", Otto "Pikku-Viktori" ja Capone "Rautanyrkki"
Asuinpaikka: Pahamaineinen Mace City
Muuta: Ryöstelee ja elää paheellista elämää katujenginsä kanssa "Masessa"

Punaisen kuun valo alkoi jo hiipua, kun Grøm vielä harhaili Mustassa metsässä hänen eteensä hyppässi pieniä menninkäisiä. Grøm ei ollut ikinä aikaisemmin nähnyt vastaavia, kuten hän ajatteli olentojen ajattelevan itsestään. Grøm levitti siipensä ja asettautui edustavasti, mutta hetken päästä hän olikin jo juoksemassa pakoon nuolien ja keihäiden viuhuessa muuten hiljaisessa metsässä. Menninkäiset olivat jupisseet jotain lipoen kieltään lähestyessään Grømia, kiero ilme vääntyi ilkeää nauruun ja ensimmäinen nuoli oli viuhahtanut Grømin vasempaan takajalkaan. Juostuaan ihmisyydeltä tuntuneen ajan Grøm pysähtyi läähähtäen, kuunteli, haisteli ja katseli. Mitään ei kuulunut, haistaa saattoi vain metsän kipeän ilman ja vielä vähemmän nähdä pimenevässä metsässä. Nuoli oli pyörinyt osumakohdassa juoksun aikana ja haavasta vuosi enenemässä määrässä verta. Grøm vetäisi nuolen purren hampaitaan yhteen ja hetken nykien. Vieressä hiljalleen virtaavasta purosta hän sai vettä haavan huuhteluun, mutta lähestyvien maahisten äänet pakottivat Grømin jälleen liikkeelle. Yllättäen hänen yläpuolelleen kaartuvasta puusta kuului rasahduksia, Grøm käänsi katseensa ylös ja näki tippuvan...

Helbur oli maannut hiljaa paikallaan jo päiväkausia. Kääpiöt olivat viimein saaneet menninkäiset ajettua pois kimpussaan, mutta tappiot olivat suuret. Helbur sentään hengitti vielä, mutta hänen tilansa oli koko ajan huonompaan päin. Yrbas ja Ivar, Helburin parhaat ystävät katsoivat huolissaan hänen vihertäviä kasvojaan.
-Menninkäisten aseissa oli taatusti joku ilkeä taika, Yrbas Ylpeä sanoi päätään puistellen. 
-Ainoa asia mikä voisi siinä tilanteessa auttaa, olisi toinen taika, Ivar Iloinen virkkoi ilottomana.
-Siinäpä se, Yrbas oivalsi, meidän on etsittävä käsiimme velho, Galber Mumisija!
-Galber? Hänhän on vanha ja hajamielinen, heidän taakseen ilmestynyt Mehmet Mahakas ihmetteli.
Muuta vaihtoehtoa ei ole, Yrbas jyrähti katsoen huolissaan Helburin otsalla vieriviä hikikarpaloita. 
-Vuorenalaisen valtakunnan paras viestinviejä on lähetettävä heti matkaan. Huolehtikaa hänelle levännyt hevonen ja kirje jossa selitetään asia. Toimikaa!

Ja niin, auringon kiivetessä taivaankannelle viestinviejä oli jo laukkaamassa täyttä päätä kilpaa ajan kanssa.

... menninkäisparven. Yksi putoavista menninkäisistä tarrautui Grømin korvista kiinni, kun Grøm yllättävän lisäpainon alla kaatui maahan. Hetken päästä hän tajusi olevansa käytettynä jalostaan ja käsistään niin, että liikkuminen olisi mahdotonta. Menninkäiset nostivat Grømin roikkumaan pää alaspäin jaloistaan riippuen kepin varteen, jota menninkäiset alkoivat ähisten, mutta samalla mielipuolisesti naureskellen ja vilkuillen kantaa.