Palatsin väki

Tässä on tarkoituksena siis seikkailla valtavassa Versaillesin palatsia mukailevalla alueella, johon lukeutuvat valtaisat puutarhat ja pieni metsä. Pelissä täytyy luoda itselleen jokin palatsissa asuva henkilö, oli se sitten suuri aatelinen tai piika. Ja jos haluaa voi tietysti ottaa palatsin valtiaan, eli keisarin hahmon.

Voit kehitellä juonia keisaria vastaan tai muuten vain seikkailla palatsissa, etsien joko ruokaa tai seuraa. Voit luoda jännittävän rakkaustarinan tai öisin kummittelevan vanhan hovimestarin elämäkerran.

Kartta (jota voidaan pelaajien toiveiden mukaisesti täydentää)

Viedesburgin kreivi Viedes IX on tunnettu ympäri valtakunnan kyseenalaisena hahmona: rikollisen nuoruudensa jälkeen isänsä lellikki peri kokonaisen kreivikunnan (huhujen mukaan Neljäs olisi jopa murhannut isänsä), ja vaikka päällipuolelta Viedesburg näyttäisikin ihan tavalliselta, pinnan alla tapahtuu ties mitä häikäilemätöntä: ryöstöjä, palkkamurhia, korruptiota, yms. Jokaisella liikaa nähneellä on ollut myös paha tapa kadota melko nopeasti. Valtias ummistaa silmänsä jokaiselta Viedesiä vastaan esitetyltä todisteelta (ja todisteiden esittäjän kuolemalta), eihän hän millään voisi epäillä hyvää ystäväänsä. Nyt tämä toisten vihaama ja toisten rakastama mies on vierailulla hallitsijan palatsissa.
-----
Viedesin suvun neljäs siemaili viiniä vierashuoneessaan, kun hänen neuvonantajansa Zrieg kertoi hänelle kreivikuntansa uutisia.
"...ja tämän lisäksi alaisesi ryöväsivät sen suurporhon, Van Keerin. Rahat on jo siirretty palatsiisi. Vielä ei tiedetä, paljonko tempusta tuli tuohta, mutta omaisuutesi kasvoi ainakin kolmen miljoonan verran. Haluatteko, että käsken alaisiasi laskemaan rahat, herra?"
"Mitä suotta", Viedes vastasi. "Mutta käske heitä 'kadottamaan' mies nimeltä Peter Puheenpitäjä."
"Se aktivistiko?" Zrieg kysyi.
"Juuri hän. Mies on saanut vihiä touhuistani. Käske selvittämään myös mahdolliset yhteydet - olen kuullut huhuja järjestöstä minua vastaan."
"Kyllä, herra", Zrieg vastasi, ja otti mustepullon esille. Kirjeen hän kirjoitti melko nopeasti. "Luonnollisesti tarvitsen puumerkkisi, herra."
Viedes tuhahti ja otti sulan käteensä. Sitten hän riipusti paperille puumerkkinsä. Zrieg avasi ikkunan ja sitoi kirjeen kirjekyyhkynsä jalkaan. Lintu lähti matkaan. Sitten joku koputti oveen.
"Kreiviä ei saa häir-" Zrieg huusi oven läpi, mutta Viedes nosti kätensä merkiksi hiljentymisestä, ja sanoi "Sisään."
Huoneeseen tuli vanhahko palvelija. "Valtias (insert nimi tähän) on kutsunut vieraat päivälliselle."

Voisin ehkä tulla mukaan hovimestari hahmolla, mutta pelkään pelin lopahtavan heti liityttyäni.

Elisa Bourleau on iäkäs rouva, joka asuu lähellä linnan keskusosissa sijaitsevia keisarillisia asuintiloja. Hän on keisarin avovaimon seuralainen, vaikka näkeekin tätä harvoin. Bourleau on tunnettu siitä että hän tietää hyvin kaikkien asukkaiden taustat ja hänen huhutaan tietävän myös kaikki linnan salakäytävät. Bourleau asuu yhdessä viidestäkymmenestä tornista Itäsiiven eteläosassa Peilikäytävän lähellä.

Jean Salé tutki palatsia kiikareillaan metsän reunasta käsin. Yksi toisensa jälkeen palatsin asukkaat siirtyivät ulkoterassille, ilmeisesti päivälliselle. Pöytä notkui herkuista, joita Jeanin olisi tehnyt mieli syödä, olihan Jean viettänyt viimeiset puoli vuotta vedellä ja leivällä, kunnes hän oli päässyt pakenemaan vankilasta [insert name] avustuksella. Viimeiset päivät hän oli viettänyt metsässä, eläen täysin luonnon armoilla.

Jean tiesi tilaisuutensa tulleen, palatsi olisi täynnä rikkauksia, joten tilaisuutta ei tulisi hassata. Nuori, vasta täysi-ikäistynyt miehenalku lähti kohti palatsin länsisiipeä. Toisen kerroksen ikkuna, viides palatsin reunasta sattui olemaan auki, joten Jean heitti koukulla varustetun köytensä kohti ikkunaa. 

Koukku tarrasi kiinni ensimmäisellä yrityksellä. Jean varmisti vielä tukevalla riuhtaisulla, ettei hän putoasi useamman metrin korkeudesta. Kaikki vaikutti olevan hyvin, joten Jean lähti kapuamaan ylös köyttä. Vain silmän räpäystä hieman pidemmän hetken jälkeen Jean oli jo huoneessa.

"En ole ikinä nähnyt mitään näin kaunista, naapurin Sofien lisäksi", Jean ajatteli sanoen melkein sen kaiken ääneen. Valoisa, koristeellinen huone ei sisältänyt kuitenkaan muutaman hopeakolikon lisäksi mitään helposti vietävää ja arvokasta, joten Jean lähti kohti ovea pistettyään kolikot taskuunsa. 

Käytävässä ei ollut ketään, eikä ryöstettävääkään sen puoleen.
"Loistavaa, en joudu kolkkaamaan ketään tai juoksemaan pakoon", Jean mietti. 
18-vuotias nuorukainen siirtyi seuraavaan huoneeseen. Huone oli oikea varkaan paratiisi; pöydillä oli koruja, käteistä ja muita arvoesineitä, jotka olisi helppo viedä palatsista pois. 

Jean kahmi arvotavaroita huimaa vauhtia samalla miettien kuinka hän voisi karata Sofien kanssa, ja viettää lokoisaa loppuelämää. Silloin hän kuitenkin teki virheen, joka saattaisi osoittautua kohtalokkaaksi. Jean tönäisi epähuomiossa pöydällä lojunutta tarjotinta, ja tietysti Jeanin epäonneksi, se putosi lattialle aiheuttaen jokseenkin kovan äänen.

"Kuka siellä", möreä miehen (hovimestarin?) ääni kuului käytävästä.
Jean hätääntyi ja horjahti tämän seurauksena. Samalla hetkellä pimeys valtasi Jeanin näkökentän. Nuorukainen oli ihmeissään. Häntä ei ollut lyöty, vaan hän oli joutunut johonkin toiseen tilaan, hän oli löytänyt yhden palatsin salakäytävistä... Myös mies (hovimestari?) oli ihmeissään, huoneessa ei ollut ketään, mutta  tarjotin lojui lattialla. Jeanin onneksi mies (hovimestari?) ei tiennyt salakäytävästä.

Hovimestari John Smith oli kummissaan, hän oli varmasti kuullut huoneesta ääniä. Nostaessaan tarjotinta pöydälle hän katseli korujen täyttämää pöytää, jossa oli tyhjä kohta. Smith tutki pöytien alta, verhojen takaa ja kaiken muun, minkä suojiin saattoi kätkeytyä, mutta huone oli kerrassaan tyhjä. John oli jo lähtemässä takaisin terassille hoitamaan tarjoilua,mutta oven suulla ollessaan hän kuuli rashduksen komerosta. "Jäit kiinni!", ajatteli hovimestari. hiipien kaapin luokse hän otti hiilihangon kätensä lujaaan otteeseeen. Ovet paukkuen kaapin ovet lensivät syrjään, mutta kaapissa ei ollut ketään, vain pieni hiiri juoksi kaapin nurkkaan kaluamastaan kolosta. John alkoi hikeentyä, sillä häntähän syytettäisiin kadonneitten korujen vartioinnin laiminlyönnistä.

Kerättyään arvokkuutensa taas kasaan keski-ikäinen hovimestari asteli kreivi Viedesin viereen ja ilmoitti tälle kummallisesta tapauksesta. "Mitä ihmettä, eikö täällä saa enää syödäkkään rauhassa,kaikki täytyy nykyään tehdä itse!", huudahti kreivi noustessaan ruokapyödästä kaataen samalla lähimmät viinipikarit.

Jean katseli ympärilleen, vieläkin ällistyneenä. Salakäytävä oli pimeä, Jean onnistui erottamaan sen muodot vaivoin. Hän myös kuuli kuinka huoneessa, jossa hän juuri oli, kolisteli joku, mitä ilmeisimmin hänet kuullut mies.
"Mitä minä tekisin, kreivi vielä hirttää minut. Ajattele, John, ajattele!", huoneesta kuului. Sen jälkeen mies lähti huoneesta, ainakin siitä päätellen, että äänet kaikkosivat.

Jean koitti avata salakäytävän luukkua, mutta se ei antanut periksi. Hän yritti vielä toistamiseen, mutta turhaan. Salakäytävä aukeaisi ilmeisesti vain toiseen suuntaan. Jean lähti tutkimaan salakäytävä tarkemmin, kääntyen aina jokaisessa risteyksessä vasemmalle välttääkseen eksymästä palatsin syövereihin.

Noin 10 minuutin, tai Jeanin mielestä noin 10 minuutin, kuluttua hän huomasi oikealla puolellaan, samanlaisen luukun kuin se, mistä hän oli salakäytävään joutunut. Jean työsi luukkua varovaisesti. Jeanin riemuksi luukku antoi myöten, ja käytävään tulvi valoa. Samassa Jean kuuli askelten lähestyvän. Hän laittoi luukun kiinni, ja päätti yrittää paeta vasta sitten, kun yö koittaisi.

Keisari oli ainoa joka sai istua nojatuolissa. Muut istuivat jakkaroilla tailla sisältä tuoduilla käsinojattomilla tuoleilla. Pöydän päällä oli runsaasti ruokaa, kaikenlaisia herkkuja tryffelikirsikkakakusta maitorasvassa uppopaistettuun kultahanheen. Ja viiniä, sitä vasta olikin, tynnyreittäin pöydän alle ja sivuilla. Elisa Bourleau pyrki maistamaan kaikkia ruokalajeja.

Yhtäkkiä Bourleaulla iski vessahätä ja keisari antoi hänen poistua. Häneltä kesti puoli tuntia seikkailla tiensä palatsin läpi omaan tornihuoneistoonsa.

Poistuttuaan yksityisestä vessastaan Bourleau kuuli kirjahyllynsä takana sijaitsevasta salakäytävästä askelia. Säikähtäneenä hän ryntäsi lukitsemaan sisäänkäynnin, mutta liian myöhään. Nuori, resuisiin vaatteisiin pukeutunut mies oli ilmestynyt Bourleaun eteen tyhjästä.

Vierashuone, joka vielä noin tunti sitten oli täynnä koruja, lautasia, arvomerkkejä, sormuksia ja muuta kallisarvoista, näytti nyt lähes siltä kuin silloin, kun kreivi oli sinne saapunut. Todellisuudessa Viedesiä ei harmittanut viety omaisuus: hänen alaisensahan olivat juuri viime päivinä ryöstäneet päälle kolme miljoonaa. Enemmän häntä raivostutti hovimestarin toistaitoisuus.
"Herra..." Zrieg aloitti, mutta kreivi käski häntä olemaan hiljaa.
"Tekö olette vastuussa vieraiden arvoesineistä?" Viedes tivasi Johnilta. Kaljuuntuva hovimestari näytti tärisevän kauhusta. Otsalla kiiltelivät lukuisat hikipisarat, ja kämmen näytti siltä kuin se olisi uitettu kylpyammeessa. Taitaa tietää, että meikäläisellä on valtaa, kreivi ajatteli mielissään.
"K-kyllä, herra", mies sopersi.
"Ja tätä te kutsuitte 'kummalliseksi tapaukseksi'?"
"Niin taisin, herra"
"Kummallinen tapaus tosiaan", Viedes sanoi hampaat irvessä. John katsoi häntä kauhuissaan. Ehkä minäkin tulen katoamaan, kuten tuon miehen muut viholliset.
Hovimestarin hämmästykseksi kreivi kuitenkin sanoi vain "Vai niin. Menehän sanomaan keisarille, että alueella liikuskelee varkaita. Kerro myös suositukseni irtisanomisestasi." Sitten hän meni huoneeseen ja sulki oven perässään.

Vallu kirjoitti:Keisari oli ainoa joka sai istua nojatuolissa. Muut istuivat jakkaroilla tailla sisältä tuoduilla käsinojattomilla tuoleilla. Pöydän päällä oli runsaasti ruokaa, kaikenlaisia herkkuja tryffelikirsikkakakusta maitorasvassa uppopaistettuun kultahanheen. Ja viiniä, sitä vasta olikin, tynnyreittäin pöydän alle ja sivuilla. Elisa Bourleau pyrki maistamaan kaikkia ruokalajeja.

Yhtäkkiä Bourleaulla iski vessahätä ja keisari antoi hänen poistua. Häneltä kesti puoli tuntia seikkailla tiensä palatsin läpi omaan tornihuoneistoonsa.

Poistuttuaan yksityisestä vessastaan Bourleau kuuli kirjahyllynsä takana sijaitsevasta salakäytävästä askelia. Säikähtäneenä hän ryntäsi lukitsemaan sisäänkäynnin, mutta liian myöhään. Nuori, resuisiin vaatteisiin pukeutunut mies oli ilmestynyt Bourleaun eteen tyhjästä.

Ja kukas tämä nuori mies on? Minun hahmoni ainakin aikoi poistua vasta yöllä. Ei sillä, etteikö voisi käydä niin että hahmomme kohtaisi, tai että Bourleau saisi hahmoani kiinni tms. Roolauksestasi sai nimittäin sen kuvan, että kohtaaminen tapahtui n. päivällisaikaan.

Sh3ltt1 kirjoitti:

Vallu kirjoitti:Keisari oli ainoa joka sai istua nojatuolissa. Muut istuivat jakkaroilla tailla sisältä tuoduilla käsinojattomilla tuoleilla. Pöydän päällä oli runsaasti ruokaa, kaikenlaisia herkkuja tryffelikirsikkakakusta maitorasvassa uppopaistettuun kultahanheen. Ja viiniä, sitä vasta olikin, tynnyreittäin pöydän alle ja sivuilla. Elisa Bourleau pyrki maistamaan kaikkia ruokalajeja.

Yhtäkkiä Bourleaulla iski vessahätä ja keisari antoi hänen poistua. Häneltä kesti puoli tuntia seikkailla tiensä palatsin läpi omaan tornihuoneistoonsa.

Poistuttuaan yksityisestä vessastaan Bourleau kuuli kirjahyllynsä takana sijaitsevasta salakäytävästä askelia. Säikähtäneenä hän ryntäsi lukitsemaan sisäänkäynnin, mutta liian myöhään. Nuori, resuisiin vaatteisiin pukeutunut mies oli ilmestynyt Bourleaun eteen tyhjästä.

Ja kukas tämä nuori mies on? Minun hahmoni ainakin aikoi poistua vasta yöllä. Ei sillä, etteikö voisi käydä niin että hahmomme kohtaisi, tai että Bourleau saisi hahmoani kiinni tms. Roolauksestasi sai nimittäin sen kuvan, että kohtaaminen tapahtui n. päivällisaikaan.

Entä jos hahmosi etsi parhainta mahdollista poistumistietä yötä odotellen ja sattui erään kirjahyllyn taakse?

Aikaa oli kulunut vain tunti siitä, kun Smith oli avannut huoneen oven, jonka takaa oli alkanut painajainen, mutta hänen kasvonsa olivat vanhentuneet lyhyessä ajassa ainakin kymmenen vuotta. 
John astui keisarin eteen ja aloitti lauseen "Sir...", mutta keisari nosti kätensä pystyyn vaikenemisen merkiksi. "Hän on jo varmaan kuullut asiasta siltä kierolta apulaishovimestarilta, joka odottaa lähtöäni kieli pitkällä." pohti Smith katsellen huoneen suuria verhoja.
"Saat tasan 48 tuntia aikaa löytää varkaan, muuten voit aloittaa pakkaamisen samantien.", sanoi keisari hieman välinpitämättömästi.
"Yes Sir, kiitos Sir.", John poistui nopeasti, ennen keisarin peläten keisarin pyörtävän päätöksensä. 

Juhlien jälkien siivouksen tarkkailun ja palvelijoiden ohjeistuksen jälkeen oli aika tehdä viimeinen tarkistuskierros palatsissa ja katsoa takkojen ja kynttilöiden olevan sammuksissa. Ruokasalissa oli hiiren hiljaista, oikeastaan koko palatsissa ei kuulunut muita ääniä, kuin hovimestarin mustien kenkien narahtelu askeleiden tahtiin. Ruokasalin sivupöydältä Johnin käteen eksyi vaistomaisesti puolillaan oleva viinipullo maukasta ja korkea prosenttista punaviiniä. "Ei kyllä pitäisi,asiat ovat valmiiksi jo huonosti.", pohdiskeli palvelija tarkastaessaan viimeisiä huoneita ennen omaa lepoaan.

Kukonlaulun aikaan Smith heräsi viiltävään päänsärkyyn, hän siristeli auringon pistävässä valossa,  joka kantautui pieneen palvelijan huoneeseen verhojen raosta. Ikkunan alla kaltevalla pöydällä makasi tyhjä viinipullo.
Puettuaan hovimestarin smokkinsa päälleen Smith lähti hoipertelemaan kohti palatsin keittiötä, keskittäen kaikki solunsa peittämään pienehkön nikottelun ja huojunnan.

Ruokalassa komeili valmiiksi katettu pöytä, mutta tavanomaista leivän ja keiton tuoksua Smith ei tavoittanut nenäänsä keittiön suunnalta. Keittiön ovea raottaessaan hän huomasi uunin olevan vielä kylmillään ja keittäjän olevan jossain muualla. Smith vaipui jälleen epätoivon synkkään aaltoon, "Miten minä muka voisin löytää varkaan, jos en saa pidettyä edes palvelusväkeä työntouhussa.". Seinällä roikkuvista kelloista kuudes vasemmalta herätti Smithin jälleen todellisuuteen, Punaisessa makuuhuoneessa näemmä jo odotettiin henkilökuntaa täyttämään toiveita.

Smith saapui Punaiseen makuuhuoneeseen ja otti niin ryhdikkään asennon kuin olosuhteiden vallitessa saattoi ja kröhäisi hieman peittääkseen tuloillaan olevan nikotuksen.

Laitan tänään roolauksen jos keksin jotain hyvää.